Retkelle lähdettiin perjantaina puolen päivän aikaan ja ensin vuorossa oli koskenlasku. Matkan alussa saimme kuulla, että emme voi olla varmoja, että pääsemme perille Thórsmörkiin, sillä viime aikoina siellä on satanut paljon ja matkalla pitää ylittää jokia. Sateesta johtuen virta voi olla liian vaarallinen ja voimakas ylitettäväksi. Lähdimme kuitenkin matkaan ja katsoisimme, kuinka pitkälle pääsisimme. Matkan järjestelyissä tuli kyllä taas islantilaisten organisointikyky ja tapa hoitaa asioita tutuksi useaan kertaan.
Ensimmäinen pysähdys tehtiin Sellfossin kaupungissa, jossa meidän PITI vaihtaa bussia nelivetomalliin. Uuden bussimme piti saapua parin minuutin kuluttua. Olimme siis liikenteessa kahdella bussilla ja jostain syystä toinen niistä ei ollut aluksi neliveto, vaikka sellainen varmaan olisi ihan suositeltava jokien ylittämiseen tilanteessa kuin tilanteessa... Aikamme huoltoasemalla hengailtuamme ja ihmeteltyämme meille ilmoitettiin, että jatkammekin vielä samalla bussilla. Eli matka jatkui kohti koskenlaskupaikkaa.
Saapuessamme koskenlaskupaikkaan olimme jo myöhässä (yllättävää puolen tunnin ylinmääräisen pysähdyksen jälkeen) ja saimme vähän kiireessä opastuksen varusteiden pukemiseen. Koskenlaskusta ja varusteista ei kiireestä ja märkyydestä johtuen ole ollenkaan kuvia:(. Päälle siis laitettiin uikkarit tai alusvaatteet, märkäpuvun haalari, lämmin paita (siis joku oma paita), pusakka (joka ei pidä vettä kovin paljon), kypärä ja pelastusliivit sekä märkäpukuainetta olevat kengät. Sitten hypättiin kahteen koskenlaskua järjestävän firman bussiin ja ajettiin laskupaikalla. Meitä oli sinä päivänä noin 100 henkeä laskemassa, joista 70 oli meidän retkellä ja loput joitain muita.
Laskupaikalla saimme opastuksen, mitä ohjaajien käyttämät eri komennot tarkoittavat ja kuinka melotaan oikeaoppisesti sekä opastettiin, miten veteen pudonnut kaveri saadaan takaisin kyytiin ja peloteltiin vähän muutenkin... Tässä vaiheessa koko touhu alkoikin jo hieman epäilyttää useimpia, varsinkin kun tuuli ja satoi ja palelimme märkäpuvuissamme rannalla:). No eihän tässä vaiheessa kuitenkaan voinut enää perääntyä, joten ei kun koskea kohti. Mukana oli myös yksi suomalainen opas, joten kokosimme yhden veneen pelkkiä suomalaisia. Täällä on siis vaihdossa todella paljon suomalaisia ja tämänkin retken yleisin kansallisuus taisi olla suomi.
Eli veneet vesille ja aluksi vähän harjoittelimme melomista tyynessä kohdassa ja sitten ensimmäistä koskea kohti. Aluksi touhu vaikutti aika hurjalta, mutta eihän meitä tietenkään mihinkään kovin pahaan koskeen päästetty, joten kaikki sujui hyvin. Tuomas voimakkaana (?) poikana pääsi/joutui melomaan veneen keulaan toiselle puolelle ja sai ottaa vastaan pahimmat tyrskyt. Huvittavinta oli, kun joissakin koskikohdissa opas käski vaan meloa eteenpäin ja mela huitoo lähinnä ilmaa pyörteen heittäessä venettä. Koskenlasku kesti noin 1,5 tuntia, alkumatkasta oli 4-5 "isompaa" koskea, joiden jälkeen rantauduttiin ja halukkaat saivat hypätä kalliolta kanjoniin, jossa joki/koski virtasi. Tuomas tietysti halusi:). Hyppyjen jälkeen jatkettiin matkaa, mutta loppu oli lähinnä vain lillumista ja leikkimistä, jossa yksi jos toinenkin joutui veden varaan. No myöhemmin osoittautuikin, että koskenlasku oli itseasiassa matkan tylsin osuus.
Koskesta rantauduttuamme ajettiin takaisin järjestäjän tiloihin saunomaan ja syömään. Tässä kohdassa täytyy mainitya, että heidän tilansa (sauna, suihkut, pukuhuoneet) eivät todellakaan olleet mitoitettu sadalla hengelle, mikä oli aika ärsyttävää, kun on enemmän tai vähemmän palellut märissä vaatteissa monta tuntia ja unelmoinut saunasta, ja sitten saunassa ei mahdu kuin seisomaan ja suihkusta tulee kolme tippaa vettä kerralla.
Seuraavaksi matka sitten jatkui pimenevässä illassa kohti Thórsmörkiä ja matkalla saatiin jopa vaihdettua kunnon maavaralla varustettu nelivetobussi alle. Matkalla näimme myös Seljalandsfoss-vesiputouksen valaistuna, tosin vain bussin ikkunasta.
Tie Thórsmörkiin on ns. F-tie eli sillä saa ajaa vain nelivetoautoilla ja näillä teillä voi joutua ylittämään jokia ja muuta. Varsinkin ihan tien loppu ennen Thórsmörkiä oli lähinnä jonkinlainen ajoura, josta joku muukin oli joskus mennyt.
Ja seuraavaksi seuraakin matkan jännittävin osuus eli jokien ylittäminen bussilla pimeässä. Matkalla oli varmaan toista kymmentä erilaista puroa ja jokea ylitettävänä ja välillä ajoimme jopa jokea pitkin. Jokien pohjalla voi tietysti olla ihan mitä vaan kiviä ja pientareet olivat välillä aika jyrkät, joten bussi heilui paikoitellen todella paljon. Pahin joista tuli kuitenkin viimeisenä. Tämä oli se, jonka ylityksen onnistumisesta ei oltu varmoja ja kun näimme joen, ensimmäinen tunne oli, että ei tuosta voi mennä yli, varsinkin kun vastarannalla näkyi bussin valoissa pelkkä pystysuora vuorenrinne...
Luulimme jo, että emme pääse yli, kun meille sanottiin: "Joki on liian syvä.....matkatavarat täytyy ottaa sisälle matkustamoon, että ne eivät kastu." Meitä oli kuitenkin vastassa joku paikallinen Thórsmörkistä, joka oli tullut samaisesta joesta yli jo toiseen suuntaan ja tiesi, mistä ajaa, joten yli siitä mentiin. Huikeaa!!!
Perillä majoituttiin kahteen isoon mökkiin ja otettiin ilta kohtalaisen rauhallisesti seuraavan päivän patikkaretki mielessä.
Lauantaiaamuna lähdimme viiden suomalaisen ja vastaostetun kartan voimin valloittamaan läheisiä vuoria. Matka kulki hienoissa maisemissa ja ilmakin suosi, vaikka vähän sumuista ja pilvistä paikoitellen olikin. Sadetta ei kuitenkaan tullut kuin muutama tippa ja oli aivan tyyntä. Viihdyimme retkellämme seitsemän tuntia. Onneksi luonto oli järjestänyt matkalle vesipullontäyttömahdollisuuksia vuoripurojen muodossa, muuten olisi voinut tulla jano melko pian. Nyt tuntuu kyllä reisissä, että jotain on tullut tehtyä.
Vaellusreittimme on kartassa merkattuna punaisella
Sunnuntaina puolen päivän aikaan lähdimme taas ylittämään jokia bussilla, nyt kylläkin päivänvalossa. Oli se kyllä edelleen jännää ja oli hieno nähdä upeat maisemat, jotka pimeässä jäivät näkemättä:).
Viimeiset metrit huipulle.
Evästauko mukavissa maisemissa.
