Vuorenvalloitus

Kerrankin sääennuste piti paikkansa ja maanantaiaamu valkeni aurinkoisena ja tyynenä lämpötilan ollessa noin viisi astetta plussan puolella. Eli ei muuta kuin kohti Esja-vuorta. Vuori siis näkyy lahden toiselta puolelta Reykjavikin keskustaan ja sen juurelle pääsee paikallisbussilla muutaman vaihdon kautta. Busseja tosin kulkee melko harvaan, mutta arkisin kuitenkin tarpeeksi usein, jotta vuorelle pääsy ja poistuminen käy sujuvasti.

Näkymä parkkipaikalta huipulle, joka siis on toi kulmikas keskellä.

Alkumatkan maisemia.

Alkumatkan patikointi sujui leveää polkua pitkin, tosin jatkuva ylämäki tuntui reisissä. Keskivaiheilla polku muuttui pienemmäksi ja kiviseksi.

Loppumatkasta oli lunta ja paljon kiviä, tästä polku kyllä jyrkkeni vielä ihan kiipeämiseksi ihan lopussa. Lahden takana siintää Reykjavik.

Viimeiset metrit huipulle.

Ehkä noin kolmasosa vuoresta oli jo ihan valkoisena, lunta oli parhaimmillaan noin 5-10cm. Ylhäällä pidettiin ruokatauko ja rakennettiin lumiukko:). Evässalaatista löytyi vielä sopivasti porkkanapala nenäksi.

Janne ja lumiukko.

Evästauko mukavissa maisemissa.

Varsinainen vaellusreitti loppui tähän, mutta vuoren laki jatkui vielä hyvin loivasti nousten joitakin satoja metrejä ja olihan meidän pakko päästä aivan korkeimmalle kohdalle.

Tuomas ja kivikasa varsinaisen reitin yläpäässä.

Ja vielä kohti korkeinta kohtaa.

Vuoren korkeimmalta kohdalta (korkeus noin 800m) avautuikin todella mahtavat näkymät myös vuoren toiselle puolelle. Ja edes huipulla ei tuullut.

Reykjavik.

Langjökull.

Matkalla alas päätimme mennä eri polkua kuin ylösmennessä ja onnistuimme jopa hukkaamaan polun, mutta muutaman mutkan kautta löysimme takaisin sille. Eksymiseksi tätä episodia ei kuitenkaan voi oikein nimittää, sillä näimme koko ajan vuoren juurelle ja tiesimme, mihin suuntaan kulkea. Olimme siis lähinnä oman tiemme kulkijoita :).


Vuoren juurelta piti bussin mennä takaisin Reykjavikiin klo 15.29 aikataulukirjan mukaan, klo 16.06 netin mukaan ja klo 16.12 pysäkkiaikataulun mukaan. Pysäkkiaikataulu oli oikeassa!

Bussipysäkin katos sijaitsi parkkipaikalla vuoren juurella, aivan 1-tien varressa, ja siinä odottelimme bussia. Ajattelimme, että se koukkaa tieltä sen 10 m ja poimii meidät kyytiin. Tämä oli kuitenkin ilmeisesti liian vaivalloista, joten ohi ajaessaan bussikuski vain heilutti meille ja pysähtyi lopulta noin parin sadan metrin päähän ja me juoksimme bussin perässä pitkin 1-tien vartta :D. Hetken olin jo kyllä ihan varma, että se jatkaa matkaa ilman meitä.

Oli kyllä taas hieno päivä Islannin upeassa luonnossa ja kerrankin hyvässä ilmassa:).