Ihan hassua. Vastahan tänne tultiin. Ja toisaalta siitä on ihan kauhean kauan. Mutta lähtölaskenta on jokatapauksessa nyt alkanut ja viikon päästä olen jo Suomessa.
Tämä viikonloppu on kulunut kaikenlaisissa jäähyväiskekkereissä, koska suurin osa vaihtareista taitaa olla lähdössä kotiin ensiviikolla tai seuraavan vikon alussa. Osa tosin jää tänne jouluksi ja osa tulee takaisin joulun jälkeen.
Tämä sunnuntaipäivä tuli vietettyä ulkoilun merkeissä Reykjavikin ulkoilmamuseon joulumarkkinoilla Ainon ja Aneten kanssa. Tai ei ne varsinaisesti joulumarkkinat olleet., vaan enemmänkin museo oli vaan auki joulutunnelmissa. Tämä ulkoilmamuseo on siis vähän vastaava paikka kuin Seurasaari.
Joululeivän kuviointia. Ei se kyllä oikein leipää ole, enemmänkin kuin jotain pikkuleipää. Avistuksen makeaa, mutta muuten se ei oikein maistu miltään.
Myös matka museolle oli mielenkiintoinen. Menimme sinne bussilla, joka ensin kiersi puoli Reykjavikia, ja jos keskustassa on paljon jouluvaloja ja niin lähiöissä niitä oli VIELÄ enemmän. Ja niitä muuten tulee kokoajan lisää. Islantilaiset tuntuvat myös erityisesti pitävän punaisista valoista sekä sellaisista isoista, tavallisen hehkulampun näköisitä lampuista, joita on samassa johdossa kaikissa eri väreissä. Ihan kuin sirkuksessa olisi. Myöskin kaikki parvekkeilta roikkuvat muoviset joulupukit ja muut loistavat muovihahmot ovat kauhean kivoja... Huh huh, heikompaa hirvittää:). Jouluvalot ovat kyllä kivoja, mutta kohtuus kaikessa.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti